Maailma pienenee - yllätyksellisyys säilyy
Merkkipäivän lähestyessä on matkalahja jo arkipäivää. Lähinaapureihin pääsee kymmenillä laivoilla päivittäin lähes ilmaiseksi. Kun kutsussa pyydetään varaamaan lämmintä, pahoinvointipilleri ja pyöräkärry, on mielikuva valmis.
Noutokyyti saapuu ajallaan ja lompakossa krooneja riittävästi. Jo ensimmäisessä risteyksessä käännös kohti pohjoista epäilyttää. Satamat ovat etelässä! Helsinki-Vantaan lentokentällä selviää, että kärryt olivat vain hämäystä.
Pankin jonossa en osannut vastata virkailijalle, minkä maan valuuttaa halusin. Mieleen oli jäänyt, että aina dollarilla pärjää. Takana jonottavat taisivat luokitella minut vähäjärkisten joukkoon, johon usein virheellisesti luetaan myös kokemattomuus.
Lentokentällä kuuluu huokaista kanssamatkustajien kanssa myöhästeleviä koneita, kummallista turvatarkastusta ja tiedotuksen puutetta. En vain voinut osallistua keskusteluun – tuijotin tyhjin silmin lähtevien koneiden luetteloa ja mietin hiljaa itsekseni, mikä niistä olisi omani.
Kun Amsterdamin konetta kuulutettiin nousi ystävättäreni ja tiesin, että lähdemme kohti Hollantia. Menomatkalla yritin mielessäni kerrata, mitä olin aina halunnut nähdä tuossa kukkaiskaupungissa: kanavat, tulppaanit, kellotapulitalot… turistinähtävyyksiä löysin lisää lentokoneen lehdestä. Juoni oli onnistunut ja mieheni oli maksanut meille ylimääräisen yön.
Viikonloppu sujui kuin siivillä – lapsuuden ystävien oli helppo tietää mitä toinen halusi. Risteilimme kanavalla, näimme torien valtavat kukkameret, kävelimme katuja, joita reunustivat toinen toistaan viehättävimmät talot, istahdimme katukahvilaan kahville ja nautimme viiniä ja ruokaa kaupungin erilaisissa ravintoloissa. Ahmimme taidetta ja historiaa juuri sopivasti ja muistelimme omia van Gogh kokeilujamme koulun piirustustunnilla sekä Anne Frankin päiväkirjaa lukukokemuksena..
Emme juurikaan tehneet ostoksia, mutta mikä ihanuus hypistellä vaatteita ja tavaroita ilman miestä perässä hokemassa: ’mihin sä tota tarvitset ja meillähän on jo tommoinen’. Vain ystävätär tietää, että hypistely ei ole vielä ostopäätös – päinvastoin, ostamisen voi unohtaa kunhan riittävästi koskettelee.
Lapsuuden tovereille on siskonpeti tuttu, 50-vuotiaana vaan ei enää osaa ystävättärensä kanssa nukkua yhteisen peiton alla. Halvan hotellin huonevalikoima oli rajallinen ja päiväpeite toimitti toisen peiton virkaa. Emmekä me niin montaa tuntia unta tarvinneet – oli kerrankin aikaa kerrata vuosikymmenien tapahtumia, itkien ja nauraen.
Kun paluumatkalla ostin kiitokseksi puntin värikkäitä tulppaaneja olin kiitollinen siitä kilpailusta, jonka pääpalkintona oli ollut lento kahdelle Eurooppaan. Ystävyytemme oli upea lahjanaru!
